Hups, taas olen unohtanut koko blogin, tai lähinnä en ole jaksanut kirjotella.

Tässä nyt lyhyesti jotain mitä mm. olemme touhuilleet...

Pentuetapaaminen meni mukavasti Kiteellä kauniissa syysilmassa; Elke-iskä, Manta-sisko, Nala-sisko, Ruuti-veli olivat suvusta mukana :) Lisäksi monta muuta koirakaveria ja seirica´s kasvattia. Isla oli juoksussa, joten hiukan rajotti meidän tekemisiä. Tästä onkin jo sen verran aikaa että en enää osaa mitään kirjoittaa. Oikein mukava reissu oli, kiitoksia sadulle ja muille mukana olleille! Toivottavasti ensivuonna taas uudestaan!:)

Juoksut isla lopetti reipas viikko sitten. Juoksujen aikana jouduttiin käymään kummallisen vuodon takia ell vastaanotolla, bakteereja emättimessä, siihen antibioottikuuri. Onneksi tepsi ja tyttö voi hyvin :)

Agility- ja tokokurssia päästiin jatkamaan pikkuhiljaa tälläviikolla, kun juoksut ovat nyt ohi. Tauko ei ainakaan pahaa ole tehnyt, sillä virtaa kyllä riittää edelleen :) Käytiin myös koirakaverin lyhytk.collie Hessun kanssa ottamassa yhtenä päivänä Paavolassa agilitytreeniä, tehtiin Jaanan kanssa mukavia pieniä treeni pätkiä ja me islan kanssa teho treenattiin keppejä, ei ole enää kuin pienestä kiinni että kepit sujuu, ehkä se ne joskus sittenkin oppii ;)

Perjantaina oli mölliagikisat Paavolassa, osallistuttiin maxi-mölleihin (7. taidettiin olla, armottomalla sähellyksellä :D) ja myös kisaavien radalle (hylky). Kisaavien rataan olin tosi tyytyväinen ja omastamielestä se oli meille helpompi rata. Meni jo pari tosi hyvää  "pitkää" pätkää ilman virheitä. Keppejä yritettiin mennä, mutta miten sattuun välistä hyppi :D Tosi hyvät kisat ihan treenimielessä ja mukava fiilis jäi. :) Näistä vaikea sen enempää kertoa, kun olin itse niin "tumussa" etten muista mitä tapahtui ;D ...Virheet tulivat lähinnä kielloista/esteen väärästäsuunnasta suorittamisesta. Sen voin aika varmasti sanoa että rimoja ei tullut kummallakaan radalla ainuttakaan alas, JES! Kontakteihin olin myös tosi tyytyväinen (edistystä tapahtunut paljon!), vaikka en varma tuliko niistä virheitä.

Eilen lauantaina oltiin sitten sotkamossa agilitynjatkokurssilla (tämän kussin toinen osa ensi kk alussa), aamulla mentiin paikanpäälle klo: 9.30. Meitä oli n.10 koirakkoa, ryhmä jaettiin puoliksi, toinen toiselle puolen kenttää. Treenattiin erilaisia ohjaustekniikoita, esteillä ja putkella. Kurssilla keskityttiin ihan urakalla LÄHTÖIHIN! en antanut varastaa ollenkaan ja tästä eteenpäin siitä pidettävä kiinni. Tahallaan Isla yrittää ennakoida vaikka hyvin tietää, että sieltä ei ilman lupaa lähdetä! Monta tuntia treenailtiin ja kotia lähdettiin klo 13, mukava treeniporukka oli! Isla oli innoissaan päivästä ja paljon lisää taas opimme! :) Hyviä vinkkejä saatiinkin, oma kroppa kun vielä pysyisi vaihdissa mukana ;D

Löysin netistä yhden kuvan meistä, möllikisoista: